Arvosana: 10/10 (2 ääntä)
Tusina tavallisinta Kreetan kevätkukkaa
Päivitetty 11.2.2012Anna Meurling
Kreetan saari kukkii läpi vuoden. Runsaimmillaan kukkaloisto on keväällä maalis-toukokuussa, mutta kaikilla vuodenajoilla on omat kukkeat edustajansa. Kesän kuumuudessa kärvistelevässä luonnossa näkyy sitkeitä kasveja, jotka selviytyvät jopa kukkaan puhjeten helteistä ja kuumista tuulista huolimatta. Korkealla vuorilla kukkivat lukuisat endeemiset lajit vasta silloin, kun alavammilla seuduilla luonto jo vetäytyy kesälepoon. Syksyn ensimmäiset sateet herättelevät eloon taas uuden kasvukauden kukkineen, ja talven viileydessä puhkeaa kukkaan uusia lajeja, joita sesonkimatkailijat harvoin näkevät.

Nuokkukäenkaali

Oxalis pes-caprae
on se kirkkaan keltainen sorjavartinen kellokukka, joka työntyy lähes kaikista
kukkaruukuista ja istutuksista varsinaisten kukkien kylkiäisenä niin
kaupungeissa kuin maalaiskylissä. Se muodostaa kullankeltaisia niittyjä,
jotka loistavat kirkkaina tilkkuina keväisessä maisemassa. Jo varhain
alkuvuodesta oliivilehdot ja niityt peittyvät apilanlehteä muistuttavaan
vihreään mattoon. Alkukeväästä lähtien kauniit kellokukat heiluvat
pitkissä varsissaan tuulenvirissä. Ne aukeavat ainoastaan auringon-
paisteeseen, pilvisellä säällä ne nuokkuvat supussa. Tämä kasvi on
melkoinen tuholainen. Se peittää alleen ja tukahduttaa kaiken muun
kasvillisuuden siellä, missä se rehottaa. Se vie kasvualaa varsinkin
villeiltä vihanneksilta, hortalta. Edes karjalle ei tämä oksaalihappoa
sisältävä kasvi kelpaa syötäväksi, harvakseltaan sitä käytetään lisänä
kananruoassa. Kreetalaiset kutsuvat sitä nimellä xinithra, mikä myös
viittaa tuohon happoisuuteen. Sen kerrotaan tulleen Välimerenmaihin
matkatuliaisena Etelä-Afrikasta 1800-luvun alussa. Räjähdysmäinen
leviäminen tapahtui muutamassa vuosikymmenessä.

Kruunuvuokot

Anemone coronaria
Nämä siniset, punaiset, lähes lilat ja purppuranpunaiset kruunuvuokot
loistavat auringonlämpimillä kukkulanrinteillä jo alkuvuodesta. Iloisenkirjavia
vuokkoniittyjä näkyy kaikkialla Kreetalla, varsinkin Amarin laaksossa
tammipuiden siimeksessä ja etelärannikon alavilla mailla. Kreetalaiset
kutsuvat näitä nimellä paparuna, mikä yhdistää ne unikkoon
(lat. Papaver rhoeas), jota ne tosiaankin muistuttavat. Muinaiset
kreikkalaiset uskoivat tuulen avaavan näiden vuokkojen kukat kukkimaan,
siitä on peräisin niiden nimi: anemos tarkoittaa kreikaksi tuulta. Kasvi on
tuoreena myrkyllinen, mutta kuivattuna sitä on käytetty lääkkeenä muun
muassa keuhkosairauksissa ja nukahtamisvaikeuksissa.

Lohikäärmevehka

Dracunculus vulgaris
pysäyttää luonnossa liikkujan. Sen dramaattinen purppuran värinen ja
samettinen suojuslehti kasvaa useimmiten yli metrin korkuiseksi. Kukka
haisee epämiellyttävästi mädäntyneeltä. Haju houkuttelee kärpäsiä, vaikkei
kasvi niitä käytä ravinnokseen, vaan hyödyntää pölytyksessä.
Joskin ulkonäöstä päätellen voisi kuvitella sen syövän vaikka isompiakin
hyönteisiä! Kukkia tapaa vanhojen teiden varsilla, rotkoissa, kivikoissa,
yhtälailla aukeilla niityillä kuin metsien siimeksessä. Kasvi on myrkyllinen,
eläimet kiertävät sen kaukaa. Ida-vuoriston etelärinteillä tavataan joskus
tämän vehkan valkoisen vihertävää albiinomuunnosta.

Kartiosoihtu

Asphodelus aestivus
kasvaa kivisillä rinteillä ja niityillä suurina populaatioina. Yksittäiset vaalean
punertavat - valkoiset kukat ovat hyvin kauniita, terälehtien herkät viivat
nähdäkseen niitä on kumarruttava katsomaan läheltä. Kartiosoihtua istu-
tettiin ennen vanhaan hautausmaille, koska poismenneiden uskottiin
käyttävän matkaeväinään niiden tärkkelyspitoisia juuria. Näitä juuria on
käytetty myös elävien ravintona – nälkävuosina niitä on valmistettu ruoaksi.
Kartiosoihdun lähisukulainen keltasoihtu (lat. Asphodeline lutea) peittää
rinteitä kirkkaankeltaisin kukin varhaisesta keväästä alkukesään asti.
Myös tämä kukka liittyy tuonpuoleiseen: Homeroksen teksteissä kuolleiden
sielut kokoontuvat keltasoihtua kasvavalle Haadeksen niitylle. Se on hyvin
tavallinen koko läntisellä Kreetalla teiden varsilla ja karuissa kivikoissa.

Kapris

Capparis spinosa
on se pyöreälehtinen roikkuva, rönsyävä kasvi, joka pursuaa rauniotalojen
seinistä ja kasvaa kalliokielekkeillä ja vanhoissa kivimuureissa. Sen valkea
kukka on uskomattoman kaunis, herkkärakenteinen kuin perhonen pitkine
lilanvärisine tuntosarvineen. Tämä kukka muodostaa ihanan näyn vasten
karuja harmaita kiviä. Kapris on myös antelias kasvi: sekä sen nuppuja että
marjoja säilötään etikkaliemeen, joillakin Kreikan saarilla säilötään samoin
sen vastapuhjenneita lehtiversoja. Versoja voidaan myös keittää salaatiksi
ja kasvin juuresta valmistettua keitosta on käytetty maksan puhdistukseen.

Jättiläisfenkoli, valefenkoli, Välimeren keltaputki

Ferula communis
tällä kasvilla on monta nimeä, nuo fenkoli-loppuiset viittaavat sen lehtiin,
jotka muistuttavat oikean fenkolin lehtihuiskiloita. Lehdet muodostavat
pehmeän tupsukkeen kasvin alaosaan. Kasvilla on usein korkeutta reilusti
toista metriä, ja lehtitupsujen joukossa on mukavaa kulkea. Pehmeät ja
hiukan nahkeat lehdet sivelevät kulkijaa. Kukat ovat keltaisia pyöreitä
palloja, niistä tulevat mieleen joulukuusen koristeet. Tämä kasvi kukoistaa
teiden varsilla ja niityillä näyttävinä kasvustoina. Keltaputken varren sisus
on höttöstä ainesta, ja kuivana sitä voidaan käyttää tulenteon apuna.
Sisus palaa hehkuen polttamatta ulointa kuorikerrosta. Kreetalaisten
lammaspaimenten sanotaan ennen vanhaan keittäneen kreikkalaisen
kahvinsa sen avulla. Mytologia tuntee keltaputken soihtuna, jolla
Prometeus toi tulen jumalilta ihmisille.

Kreetankistus

Cistus creticus
helottaa voimakkaan vaaleanpunaisine kukkineen kuivilla rinnemailla ja
kivikoissa. Tämän valtoimenaan kukkivan aromaattisen kasvin auringon
kuumuudessa hikoilevilta lehdiltä on maailman sivu aina minolaiselta
ajalta lähtien kerätty ladanum -nimistä pihkaa, jota on käytetty lääkinnässä
ja suitsukkeiden valmistuksessa. Siseksen pienestä kylästä Rethimnonin
itäpuolella löytyy vielä muutamia ikäihmisiä, jotka edelleen keräävät tätä
tahmeaa tuoksua.

Silkkiunikot

Papaver rhoeas
kasvavat paikoitellen suurina tuulessa huojuvina punaisina niittyinä teiden
varsilla, unikonpunaisina. Ne koristavat usein rakennusten rauniomaita,
oliivilehtoja ja viljapeltoja. Kasvilla on kautta aikojen ollut lääkinnällisiä
ominaisuuksia, ja kreikkalaisessa mytologiassa se on hedelmällisyyden
ja sadonkorjuun jumalattaren Demeterin kukka. Silkkiunikko-motiivi on
esiintynyt jo yli kolme tuhatta vuotta sitten minolaisessa taiteessa.
Punaisten anemone-vuokkojen ja unikkojen erottaminen toisistaan voi
olla hankalaa, niin samannäköisiä ne ovat. Unikon tunnistaa sen kapoisen
varren karvaisuudesta ja terälehtien silkkimäisyydestä, ne liikahtelevat
kasville ominaisella tavalla lepattaen tuulenvirissä. Vuokon puolestaan
tunnistaa varren yläosaan sijoittuvasta lehtisykeröstä. Toisaalta, kuinka
tärkeitä ne nimet sitten ovat – tärkeintä on nauttia luonnon tarjoamasta
kauneudesta.

Kruunukakkarat

Chrysanthemum coronarium
joita myös kutsutaan yksinkertaisesti krysanteemeiksi, kasvavat valtoi-
menaan teiden varsilla ja pelloilla. Valkokeltaiset kukat ovat kuin pieniä
aurinkoja, samoin kuin serkkunsa keltapäivänkakkaran kukat
(lat. C. segetum). Nämä ovatkin antaneet lajille osuvan nimen:
chrysanthemum koostuu kahdesta kreikan sanasta chrysos, kulta ja anthos,
kukka. Krysanteemin versoja kerätään hortana, ne joko keitetään tai
höyrytetään ja maustetaan suolalla, pippurilla, oliiviöljyllä ja sitruunanmehulla.

Jättikämmekkä

Barlia robertiana
Kreetan orkideoista suurin ja helpoimmin löytyvä. Se muistuttaa äkki-
katsomalla hyasinttia tienvarren niityllä, joskus sitä kuuleekin kutsuttavan
hyasinttiorkideaksi. Kasvupaikoillaan niitä seisoo usein monta komeaa
kukkaa vieri vieressä. Kaukaa katsoen voi luulla, että kasvi on jo parhaat
päivänsä nähnyt, usein se on lehdistään repaleinen. Lähempi tarkastelu
osoittaa kukkien ja koko kasvin olevan tuoreita ja terveitä.
Varhain keväällä näitä orkideoita näkee isoissa kimpuissa monella
tavernapöydällä Kreetan sisämaassa.

Kurkkuyrtti

Borago officinalis
rehottaa sinitähtisin nuokkuvin kukin joutomailla ja viljelmien reunoilla,
kaupungissa usein roska-astioiden ympärillä muun rikkaruohokasvuston
kaunistuksena. Moni Kreetan matkaaja tunnistaa tämän kukan omasta
pihapiiristään - sama kukka kasvaa myös suomalaisissa puutarhoissa.
Kasvin lehtiä ja kukkia on käytetty monenmoisessa lääkinnässä aina
reumaattisista vaivoista tulehdusten taltuttamiseen ja maksa- ja keuhko-
sairauksien hoitoon. Kukat ovat syötäviä, niillä voi koristella keväisen
salaattinsa. Kerran tein kehotuksesta kukista jääpaloja, laitoin kukkia
jäätymään jääpaloihin. Kukkaiset jääpalat lasissa olivat kauniita kunnes
jää suli: kukat muistuttivat sen jälkeen kuolleita kärpäsiä.

Italian miekkalilja

Gladiolus italicus
kiinnittää huomiota keväisellä retkellä kaupunkien ulkopuolella.
Oliivilehdoissa, niityillä ja pelloilla tuulessa liehuvat purppuranpunaiset
kukat korkeissa varsissa. Niitä näkee yhdellä kasvupaikalla satoja ja taas
satoja. Kukkia kerätään koteihin maljakoihin, ja koska ne kukkivat koko
pitkän kevään, ne ovat pääsiäisen ajankohdasta riippumatta aina mukana
ristisaaton kukkakoristeissa. Monet kukat, joita koti-Suomessa ostamme
kukkakaupasta, kasvavat Kreetalla luonnonvaraisina ja tällöin usein
viljeltyä serkkuaan huomattavasti pienempinä, näin myös miekkalilja.

Runsaammin kuvia sisältävä artikkeli tästä aiheesta on julkaistu Kreeta -lehdessä helmikuu 2012.
Voit tulostaa tämän sivun aineiston Kreeta -lehdessä julkaistun artikkelin mukaisesti tästä.
Kun Kreetan kevätkukista kirjoittaa, kirjoittaa runsauden pulassa! Niin paljon kukkia, joka päivä löytyy uusia, jokainen tuntuu äkkiä tärkeältä! Nyt valitut ovat vain otos yleisimmistä kukista, joista useat jo kokonsa puolesta herättävät huomiota. Tervetuloa tutustumaan Kreetan luontoon!
Tämän tekstin laatimisen apuna olen lukenut Antonis Alibertisin kirjaa Healing – aromatic and edible PLANTS OF CRETE , jonka on julkaissut MYSTIS-kustantamo.
Tämän tekstin laatimisen apuna olen lukenut Antonis Alibertisin kirjaa Healing – aromatic and edible PLANTS OF CRETE , jonka on julkaissut MYSTIS-kustantamo.
Kommentit
Voit lisätä kommenttisi tälle sivulle alapuolella olevalla lomakkeella. Kommenttisi ilmestyy heti kun se on tarkistettu.
2
mirja | 06.02.2012 18:36 +0200
Mikä väriloisto, teki terää täällä lumen keskellä kyykkivälle !

1
Kreetaan rakastunut | 05.02.2012 19:25 +0200