Arvosana: 0/10 (0 ääntä)

Gavdos
Euroopan eteläisin saari kurottaa Afrikkaan
Päivitetty 19.11.2011Libya on reilun 200 kilometrin päässä ja ympärillä Libyanmeren vettä horisonttiin saakka.
Afrikan ja Euroopan mannerlaatat kohtaavat Gavdosin eteläpuolella.
Saarta voisi luonnehtia myös eristyneeksi. Tämä kaikki on taannut erikoisen saaren erikoisen historian.
Afrikkaan kurottava Gavdos on kuitenkin aina sitonut itsensä Eurooppaan. Jo 300 eKr. solmittiin ystävyyssopimus Kreetan silloisen pääkaupungin, Gortynin kanssa. Nykyisin kahden laivareitin lisäksi saarelta pääsee pois hätätapauksissa myös helikopterilla.
Laivamatkalla Kreetalta Gavdosille lähestyy kuin huomaamatta
ajatuksissaan Afrikan mannerta vaikka matkaa sinne onkin vielä parisataa
kilometriä. Gavdosin pienessä satamassa astutaan paitsi omanlaisensa
kulttuurin ilmapiiriin, myös subtrooppisen ilmaston alueelle. Panoraamakuva pohjoiseen, taustalla Kreeta vuorineen.
Laiva saapuu Gavdosille
...


Vajaan sadan hengen dieselalus on jyristellyt reilun puolitoista tuntia
Kreetan Chora Sfakionista kohti utuisesta merestä nousevaa Gavdosia.
Melu ja dieselin katku alakannella leimaavat matkaa. Kaikki luukut ovat
auki. Yläkannella kuuma ilmavirta pyyhkii ihoa. Kreetan massiivinen
siluetti seuraa laivaa.
...

Gavdosin satamassa on kymmenkunta vastaanottajaa. Laskeutuminen
tulikuumalle laiturille saa epäilemään, pääsemmekö täältä minnekään.
Satamassa on vain pari rakennusta ja taverna. Melkein kaikki tulijat
näyttävät tuntevan vastaanottajia. Myöhemmin selviää että Gavdosille
saapuvat tulevat ties monettako kertaa. Ymmärrämme myöhemmin miksi....

Mitään varauksia saarelle emme olleet etukäteen tehneet. Tiesimme vain,
että muutama taverna on auki toukokuun puolella ja majapaikkojakin
löytyy, samoin vuokra-autoja. Pian valkotukkainen mies tulee kysymään hyvällä englannilla,
minne olemme menossa. Sanomme ettemme tiedä. Auto ainakin pitäisi
löytää. Mies häviää toviksi. Ilmestyy sitten uudelleen ja kertoo
järjestävänsä asian. Voimme tulla parin kilometrin päässä olevaan
tavernaan, jossa asia järjestyy. Pikkubussi on täynnä, mutta jos
istahdamme rannan tavernaan, mies lupaa poikansa tulevan hakemaan
meidät. Kuljetus maksaa puolitoista euroa hengeltä. Matkaa on pari
kilometriä. Laiturin vastaanotto on melkoinen hässäkkä. On hälinää, ääniä,
purettavaa tavaraa. Ihmiset halaavat toisiaan ja saapujat yritetään
saada oikeisiin autoihin. Saarelaisten lisäksi vastassa ovat myös saaren
ainoa lääkäri ja pappi.
Paljon jälleennäkemisen iloa. Täällä ei jää yksin. Olemmehan omassa pienessä maailmassamme, Gavdosilla, Euroopan eteläisimmällä saarella. Panoraamakuva. Jos haluaa keräillä “euroopan eteläisin” -kohteita, täällä niitä löytyy.
Paljon jälleennäkemisen iloa. Täällä ei jää yksin. Olemmehan omassa pienessä maailmassamme, Gavdosilla, Euroopan eteläisimmällä saarella. Panoraamakuva. Jos haluaa keräillä “euroopan eteläisin” -kohteita, täällä niitä löytyy.
Jo nyt alkaa selvitä, että Gavdos tulee olemaan kokonaan omanlaisensa kokemus.
...

Panorama-tavernan ystävällinen isäntä Giorgos pitää tavernaa ja
majoitusta yhdessä vaimonsa Marian kanssa. Maria asuu talviviikot
Haniassa nuorimman pojan koulun vuoksi. Apuna kesällä on Maria ja
vanhempi poika ja hänen tyttöystävänsä. Giorgos on hyvä ruuanlaittaja,
ahkera kalastaja ja rakentaja, avulias ja haluaa pitää hyvää leppoisaa
tunnelmaa tavernassaan.Hänen kanssaan on moni ystävystynyt pysyvästi.
Näkymät tavernasta ovat saaren parhaita. Auringonnousut Kreetan takaa ovat uskomaton kokemus.
Ylistys yksinkertaiselle elämälle
Gavdos vaatii kävijältä kokonaan aiempien lomatottumusten hylkäämistä.
Kolme hiekkarantaa, yhden-kahden tähden majoitustiloja, lännessä
kymmenkilometrinen, jyrkkä kallioranta ja 37 neliökilometrin koko
antavat kuvaa saaresta.
...


Sähköä johdetaan aurinkokennoista vain muutamiin taloihin. Tavernassamme
on generaattori, joka käynnistetään illan hämärtyessä ja sammutetaan
puoliltaöin. Polttoaine tankataan kanistereista generaattoriin ja
autoihin. Kauppoja on merkitty esitteeseen, mutta emme törmää
yhteenkään. Mutta yllättäen törmäämme uuteen, myös aktiivisessa käytössä
olevaan amfiteatteriin keskellä saarta. Tiet ovat paikoin kuin
suomalaisia metsäteitä, paikoin leveää asfalttia tai betonia keskemmällä
saarta. Ajotaidoksi tarvitaan normaali metsäteiden kivienkiertokyky ja
alustan korkeuserojen ymmärtäminen. Saareen pystyy tutustumaan
pintapuolisesti parissa päivässä. Seuraava aikajakso onkin sitten yksi
viikko. Lautat kun kulkevat alku- ja loppuviikolla eri kaupunkeihin
Kreetalla.
Jos pakenee kiirettä, Kreetalla siitä pääsee jo hyvin eroon, mutta Gavdoksella kokonaan.
...

Jos pakenee kiirettä, Kreetalla siitä pääsee jo hyvin eroon, mutta Gavdoksella kokonaan.
...

..

...
Gavdosilla asuu talviaikaan 40-50 ihmistä 
...
Vanhuksia suurin osa. Talvilämpötilat ovat alimmillaan 10-13°C. Saaren koulussa on 7 ala-asteikäistä oppilasta. Vanhemmat koululaiset taivaltavat opintiensä Kreetalla. Gavdosin infrastuktuuri alkoi kehittyä vasta 20 vuotta sitten. Aiemmin ei ollut edes tiestöä, vain polkuja ja uria. Ja oppilaitakin oli saaren koulussa 48.
Elannokseen saarelaiset pitävät kesäaikaan yhteensä 14 tavernaa ja muutamaa kymmentä majoituspaikkaa. Lampaanhoito on kakkosena. Sitten kalastus ja talviaikaan saarella olevat rakennustyöt. Turisteja vierailee muutamia satoja kesässä ja heitä varten saarelle tehdään koko ajan lisää tilaa.
Erityinen piirre on pohjoisrannalla “piilossa” elävä hippiyhteisö, jonka koko kasvaa syyskesällä useaan sataan. Saarelaiset eivät heistä pidä, mutta eivät he piileskelevinä juuri ongelmiakaan aiheuta.
Gavdosilla on välittömiä ja ystävällisiä ihmisiä, jotka eivät jätä pulaan. Ruoka tavernassamme oli erinomaista ja Giorgios -isäntämme tsatsiki parasta mitä muistamme. Kala oli tietenkin kirkkaasta Libyanmeren sylistä itse yöaikaan pyydettyä, erinomaisen makuista jo pelkästään grillattuna.
Myyttien, Calypson ja Odysseuksen saari
Eristyneen saaren viehätys on aina vetänyt puoleensa monia tunnettuja valtiomiehiä ja julkisuuden henkilöitä, jotka ovat vierailleet saarella. Mutta ennenkaikkea saaren kerran löytäneet ovat parhaimmillaan palanneet sinne yli 20 kertaa. Tapasimme hollantilaisen valokuvaajapariskunnan, joka sanoi majoittuvansa saaren ainoassa tuhannen tähden hotellissa. Vain kirkas, Välimeren tähtiä täysi oleva taivas kattona avonaisessa teltassa. Ties monennenko kerran.
Jotakin merkillistä on saaressa joka ensin näyttää autiolta, pölyiseltä ja kivikkoiselta, mutta saa jo paluumatkalle lähtiessä kaipaamaan sinne takaisin.
...

Polku saaren eteläkärkeen on hyvin viimeistelty ja lähtee mm.
Panoramatavernan alapuolelta. Kävelyaika reilu tunti suuntaansa. Paljon
vettä mukaan.
...
Show bigger map
...
Show bigger map
Lisätietoja:
Gavdoksen kotisivut
Lauttojen aikataulut ja hinnastot: www.sfakia-crete.com/sfakia-crete/ferries.html
Google Earth-koordinaatit Gavdokselle: 34°51'3.64"N 24° 7'19.36"E
Google Earth-koordinaatit Gavdokselle: 34°51'3.64"N 24° 7'19.36"E
Kommentit
Voit lisätä kommenttisi tälle sivulle alapuolella olevalla lomakkeella. Kommenttisi ilmestyy heti kun se on tarkistettu.
