KREETALLA JUHLITTIIN SATAVUOTIASTA SUOMEA
Teksti: Anna Meurling.
Kuvat: Anna Meurling, Sanna Jokinen-Kokolaki ja Riitta Järvinen
Aurinko laski marraskuun lopulla Rethimnonissa sen Saana-tunturia muistuttavan kukkulan taakse kohta puoli kuuden jälkeen. Sytytimme ulkotulet juhlatavernan oven pieliin, katoimme glögitarjoilun piparkakkuineen vastaanottokomitean viereen. Tarkistimme vielä pöytien kattaukset: sinivalkoiset kynttilät, sinivalkoiset liinat, suurlähettilään kutsuvieraspöydän liputuksen. Ja niin kuin yleensä ennen juhlaa: hääräsimme, hyörimme ja teimme sen kaiken, mitä juhlanjärjestäjien viime tingassa kuuluukin. Takahuoneesta kuulimme kuorolaisten avaavan ääniään, näytelmän kulisseja viriteltiin lavalle, tekniikkavastaava yhdisteli piuhojaan, kokeili kovaäänisiä. Suomen satavuotisjuhlat Rethimnonissa olivat alkamassa.
Ja niin kuin yleensä: kun juhla käynnistyi, ennakkoepäilyistä huolimatta kaikki sujui omalla painollaan. Vieraiden saapuessa taustalla soi Finlandia, glögi ehti lämmetä tervetuliaismaljaksi. Puheensorina täytti nopeasti tavernan, tapasimme tuttuja koko saarelta, tutustuimme uusiin saarelle tulijoihin. Tänne oli tultu yhteisillä busseilla niin itäiseltä kuin läntiseltä Kreetalta, omin kyydein Paleochorasta asti. Juhlaan osallistui kaikkiaan 112 Kreetan suomalaista ja heidän läheisiään.
Tätä juhlaa oli suunniteltu pitkin syksyä, ohjelmia harjoiteltu, juhlan raameja rakennettu. Kuulimme sekä Hanian että Rethimnonin koululaisten tervehdykset niin joulupukille kuin satavuotiaalle Suomelle. Hanialaisten kuoro ja teatteriryhmä veivät suomalaisiin takavuosienkin tunnelmiin. Jussi Wahlgrenin juhlaa varten kirjoittama kuplettinäytelmä ’Bravo Suomi’ loi kuvaa suomalaisista itsenäisyyden alkuvuosista suomalaista naisnäkökulmaa korostaen. Ihan pienimmät hanialaiset esiintyjät tanssivat ja lauloivat, hiukan isommat rethimnonilaiset kansallispukuiset nuoret soittivat kanttori Margaret Vainion kanssa kanteleita, lähes kansallisromanttinen esitys!
Ja tietysti pidettiin juhlapuheita, luettiin tervehdyksiä. Suomen Kreikan suurlähettiläs Juha Pyykkö tervehti juhlaamme koko kolmilapsisen perheensä voimin ja toi tuliaisinaan kunniakirjat Hanian ja Rethimnonin Suomi-kouluille: Suomi-koulu kaikkialla maailmalla on tänä vuonna valittu vuoden ulkosuomalaiseksi. Kunniakirjat vastaanottivat Rethimnonin Suomi-koulun perustaja Aira Väyrynen ja Hanian Suomi-koulun opettaja Ritva Pöllänen-Psaroudaki.
Vasemmalta Aira Väyrynen, RitvaPöllänen-Psaroudaki, Juha Pyykkö. Kuva Vili Larentzos
Paikalla juhlassa oli myös paikallisten Suomi-koulujen entisiä oppilaita, nyt mukana esiintymässä tai yleisön joukossa, jokunen myös tyttö- tai poikaystävänsä kanssa. Suomi-koulujen toiminnan merkitys näkyy näissä yhteisissä juhlissa: suomalainen juhlakulttuuri kutsuu mukaansa siihen koulun myötä kasvaneita. Osa suomalaisuutta on ihailtavasti juurtunut näihin nuoriin.
Meitä koko juhlayleisöä puhutteli ja liikutti Karen Politisin juhlapuhe, Jorma Ettoa mukaillen hän rakensi elähdyttävän runokuvan Kreetan suomalaisesta. Siitä kuvasta meistä jokainen tunnisti itseänsä. Lainaan Karenin luvalla puheen tämän jutun loppuun.
Sitten käytiin ruokapöytään! ”Herkkua on siinä monenlaista…”, juhlahan oli myös yhteinen vuotuinen joulujuhlamme, jouluruokaan viittasi nyt parhaiten tavernan varsin maukas rosolli vaaleanpunaisine kastikkeineen. Kreetalaisessa juhlaruokapöydässä ei koskaan jää nälkäiseksi, ei nytkään täkäläisessä suomalaisjuhlassa. Ja me nostimme maljoja Suomelle, toisillemme, joululle! Ehkä se maukkain makupala oli juhlava jälkiruoka: sinisävyinen satanumerolla koristeltu kakkupala.
Ja kun myös joulua juhlittiin, saapuipa paikalle punanuttuinen joulupukkikin juhlaväen hänelle kutsuen laulaessa. Ne aivan pienimmät silmät suurina, ehkä hiukan arkoinakin uskaltautuivat pakettiaan hakemaan, isommat nuoret hiukan hämillään hymyillen hakemaan omiaan, niin kuin vuosien saatossa aina, näissä yhteisissä juhlissa. Suomen satavuotisjuhla sai kotikutoisen päätöksen joululaulun kaikuessa.
Mutta silloin kuului kutsu pihamaalle! Juhlava ilotulitus räiskyi jo sysimustalle iltataivaalle, leiskunta kaareutui yli Rethimnonin kaupungin. – Näyttävä! – Upea! – Wau! Ilotulitusta kommentoitiin pimeällä pihalla rakettien räiskeessä.
Viimeisenkin ilotulitusraketin sammuttua juhlaväki nousi busseihin. Oli aika suunnata taas länteen ja itään, eri puolille saarta. Ilta oli ollut juhlava, lämminhenkinen. Me mukana olleet olimme kokoontuneet juhlistamaan satavuotiasta Suomeamme, suomalaisuutemme äärelle.
Juhlapuhe: Karen Politis
Kreetalainen muunnos Jorma Eton runosta ”Suomalainen”
Kreetan suomalainen on sellainen, jonka sydän pakahtuu aina lentokoneen laskeutuessa, sekä Suomeen että Kreetalle.
Kreetan suomalainen rakastaa valoa ja lämpöä, samettisia kesäöitä ja vuorilta tulevaa yrttien tuoksua, letkeää elämänmenoa, ruokaa ja musiikkia. Hän rakastui Kreetaan ensi silmäyksellä.
Kreetan suomalainen on täällä pidetty ihminen, koska hän on jämpti, pysyy sanassaan, hoitaa hommat loppuun asti, ei valita turhista, eikä pidä meteliä saavutuksistaan.
Kreetan suomalainen on kummajainen, koska pienissä ja suurissa asioissa hän on aulis luopumaan omasta mukavuudestaan yleisen edun hyväksi.
Kreetan suomalainen vääntää Kreetan murretta selkeästi, suomalaisilla kovilla konsonanteilla ja leveillä vokaaleilla.
Kreetan suomalainen ei arvostele julkisesti kreikkalaisten helmasyntejä, kreikkalaiset hoitavat homman suvereenisti ilman suomalaisen apua.
Kreetan suomalainen ällistyy kerran toisensa jälkeen, kun Suomessa kaikki toimii ajallaan, kaikki asiat hoituvat tietokoneella, ja kaikki yhdellä henkilötunnuksella.
Kreetan suomalainen muistelee haikeudella Suomen sykähdyttävää vuodenaikojen vaihtelua, vaikka hän pakeni synkkyyttä ja sohjoa asettuessaan Kreetalle.
Kreetan suomalainen ei ikinä ole palellut Suomessa niin paljon kuin Kreetalla talvella, ja silloin hän kaipaa saunaa.
Kreetan suomalainen jouluna muistelee haikeudella maata, jossa joulu ihan oikeasti oli sellainen kuin Kreetan kauppojen näyteikkunoissa.
Kreetan suomalainen huokaisee nähdessään juhannuksen aikaan otetun kuvan suomalaisesta järvimaisemasta, mutta käydessään Suomessa hän huokaisee taas, koska hän oli autuaasti unohtanut hyttysparvet. Kyläillessään kesäaikaan Suomessa hän saattaa myöhästyä illan viimeisestä bussista, koska senkin hän oli unohtanut, miten keskiyölläkin voi olla ihmeen valoisaa.
Kreetan suomalainen on ylpeä lapsistaan, koska heissä yhdistyvät ainutlaatuiset hyveet: suomalainen ”sisu” ja kreikkalainen ”filotimo”.
Kreetan suomalainen kantaa Suomesta lanttuja ja luumusosetta jouluruokia varten, lakritsia, ruisleipää, Fazerin suklaata ja puolukkahilloa sekä Salmiakkikossua, jota nautitaan vain suomalaisseurassa.
Kreetan suomalainen kaipaa Suomen marjoja, eikä pysty selittämään täkäläiselle niiden moninaisuutta, kun kaikki marjat ovat vain ”vatomuroja” kreetalaisille.
Kreetan suomalaisella on aina jotakin Marimekosta tai Iittalasta, Muumiesineitä ja Fiskarsin sakset.
Kreetan suomalainen omaksuu maan tavat, osallistuu paikallisiin suruihin ja iloihin, kompuroi parhaansa mukaan kreikkalaisia piiritansseja ja kunnioittaa kreetalaisia perinteitä. Vuosien saatossa niistä tulee osa Kreetan suomalaisen elämää.
Kreetan suomalainen ei usko pahaan silmään, mutta jos kreetalainen ystävä tarjoutuu loitsumaan päänsäryn pois, apu otetaan arvokkaasti vastaan.
Kreetan suomalainen on aina ”xenos” tai ”xeni” Kreetalla. Ja Suomessa hän on outo lintu, Välimeren maan asukki.
Kreetan suomalainen on ylpeä isänmaastaan ja kiitollinen Suomelle, ja joskus hän ihmettelee, miksi hän lähti maailman parhaasta maasta. Toisaalta Kreeta on hänen ihana ja hullu saarensa, hänen kotinsa. Hän on onnellinen ja kiitollinen sekä istuessaan Suomen kesäillassa saunakaljalla että kelluessaan Kreetan rantojen kristallivesissä.
Kreetan suomalainen on sellainen, joka puhkeaa kyyneliin laulaessaan Sylvian joululaulua, viimeistään silloin, kun tulee värssy ”Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull’ ain Suomenmaa!”
