Nuokkukäenkaali
Oxalis pes-capraeon se kirkkaan keltainen sorjavartinen kellokukka, joka työntyy lähes kaikista kukkaruukuista ja istutuksista varsinaisten kukkien kylkiäisenä niin kaupungeissa kuin maalaiskylissä. Se muodostaa kullankeltaisia niittyjä, jotka loistavat kirkkaina tilkkuina keväisessä maisemassa. Jo varhain alkuvuodesta oliivilehdot ja niityt peittyvät apilanlehteä muistuttavaan vihreään mattoon. Alkukeväästä lähtien kauniit kellokukat heiluvat pitkissä varsissaan tuulenvirissä. Ne aukeavat ainoastaan auringonpaisteeseen, pilvisellä säällä ne nuokkuvat supussa. Tämä kasvi on melkoinen tuholainen. Se peittää alleen ja tukahduttaa kaiken muun kasvillisuuden siellä, missä se rehottaa. Se vie kasvualaa varsinkin villeiltä vihanneksilta, hortalta. Edes karjalle ei tämä oksaalihappoa sisältävä kasvi kelpaa syötäväksi, harvakseltaan sitä käytetään lisänä kananruoassa. Kreetalaiset kutsuvat sitä nimellä xinithra, mikä myös viittaa tuohonhappoisuuteen. Sen kerrotaan tulleen Välimerenmaihin matkatuliaisena Etelä-Afrikasta 1800-luvun alussa. Räjähdysmäinen leviäminen tapahtui muutamassa vuosikymmenessä. 

Kruunuvuokot
Anemone coronaria

Nämä siniset, punaiset, lähes lilat ja purppuranpunaiset kruunuvuokot loistavat auringonlämpimillä kukkulanrinteillä jo alkuvuodesta. Iloisenkirjavia vuokkoniittyjä näkyy kaikkialla Kreetalla, varsinkin Amarin laaksossa tammipuiden siimeksessä ja etelärannikon alavilla mailla. Kreetalaiset kutsuvat näitä nimellä paparuna, mikä yhdistää ne unikkoon (lat. Papaver rhoeas), jota ne tosiaankin muistuttavat. Muinaiset kreikkalaiset uskoivat tuulen avaavan näiden vuokkojen kukat kukkimaan, siitä on peräisin niiden nimi: anemos tarkoittaa kreikaksi tuulta. Kasvi on tuoreena myrkyllinen, mutta kuivattuna sitä on käytetty lääkkeenä muun muassa keuhkosairauksissa ja nukahtamisvaikeuksissa.

 

Lohikäärmevehka
Dracunculus vulgaris

pysäyttää luonnossa liikkujan. Sen dramaattinen purppuran värinen ja samettinen suojuslehti kasvaa useimmiten yli metrin korkuiseksi. Kukka haisee epämiellyttävästi mädäntyneeltä. Haju houkuttelee kärpäsiä, vaikkei kasvi niitä käytä ravinnokseen, vaan hyödyntää pölytyksessä. Joskin ulkonäöstä päätellen voisi kuvitella sen syövän vaikka isompiakin hyönteisiä! Kukkia tapaa vanhojen teiden varsilla, rotkoissa, kivikoissa, yhtälailla aukeilla niityillä kuin metsien siimeksessä. Kasvi on myrkyllinen, eläimet kiertävät sen kaukaa. Ida-vuoriston etelärinteillä tavataan joskus tämän vehkan valkoisen vihertävää albiinomuunnosta.

 

 

Kartiosoihtu
Asphodelus aestivus

kasvaa kivisillä rinteillä ja niityillä suurina populaatioina. Yksittäiset vaalean punertavat – valkoiset kukat ovat hyvin kauniita, terälehtien herkät viivat nähdäkseen niitä on kumarruttava katsomaan läheltä. Kartiosoihtua istutettiin ennen vanhaan hautausmaille, koska poismenneiden uskottiin käyttävän matkaeväinään niiden tärkkelyspitoisia juuria. Näitä juuria on käytetty myös elävien ravintona – nälkävuosina niitä on valmistettu ruoaksi. Kartiosoihdun lähisukulainen keltasoihtu (lat. Asphodeline lutea) peittää
rinteitä kirkkaankeltaisin kukin varhaisesta keväästä alkukesään asti. Myös tämä kukka liittyy tuonpuoleiseen: Homeroksen teksteissä kuolleiden sielut kokoontuvat keltasoihtua kasvavalle Haadeksen niitylle. Se on hyvin tavallinen koko läntisellä Kreetalla teiden varsilla ja karuissa kivikoissa.

 

Kapris
Capparis spinosa

on se pyöreälehtinen roikkuva, rönsyävä kasvi, joka pursuaa rauniotalojen seinistä ja kasvaa kalliokielekkeillä ja vanhoissa kivimuureissa. Sen valkea kukka on uskomattoman kaunis, herkkärakenteinen kuin perhonen pitkine lilanvärisine tuntosarvineen. Tämä kukka muodostaa ihanan näyn vasten karuja harmaita kiviä. Kapris on myös antelias kasvi: sekä sen nuppuja että marjoja säilötään etikkaliemeen, joillakin Kreikan saarilla säilötään samoin sen vastapuhjenneita lehtiversoja. Versoja voidaan myös keittää salaatiksi ja kasvin juuresta valmistettua keitosta on käytetty maksan puhdistukseen.

 

Jättiläisfenkoli, valefenkoli, Välimeren keltaputki

Ferula communis

Tällä kasvilla on monta nimeä, nuo fenkoli-loppuiset viittaavat sen lehtiin, jotka muistuttavat oikean fenkolin lehtihuiskiloita. Lehdet muodostavat pehmeän tupsukkeen kasvin alaosaan. Kasvilla on usein korkeutta reilusti toista metriä, ja lehtitupsujen joukossa on mukavaa kulkea. Pehmeät ja hiukan nahkeat lehdet sivelevät kulkijaa. Kukat ovat keltaisia pyöreitä palloja, niistä tulevat mieleen joulukuusen koristeet. Tämä kasvi kukoistaa teiden varsilla ja niityillä näyttävinä kasvustoina. Keltaputken varren sisus on höttöstä ainesta, ja kuivana sitä voidaan käyttää tulenteon apuna. Sisus palaa hehkuen polttamatta ulointa kuorikerrosta. Kreetalaisten lammaspaimenten sanotaan ennen vanhaan keittäneen kreikkalaisen kahvinsa sen avulla. Mytologia tuntee keltaputken soihtuna, jolla Prometeus toi tulen jumalilta ihmisille.

 

Kreetankistus
Cistus creticus

helottaa voimakkaan vaaleanpunaisine kukkineen kuivilla rinnemailla ja kivikoissa. Tämän valtoimenaan kukkivan aromaattisen kasvin auringon kuumuudessa hikoilevilta lehdiltä on maailman sivu aina minolaiselta ajalta lähtien kerätty ladanum -nimistä pihkaa, jota on käytetty lääkinnässä ja suitsukkeiden valmistuksessa. Siseksen pienestä kylästä Rethimnonin itäpuolella löytyy vielä muutamia ikäihmisiä, jotka edelleen keräävät tätä tahmeaa tuoksua.

 

Silkkiunikot

Papaver rhoeas

kasvavat paikoitellen suurina tuulessa huojuvina punaisina niittyinä teiden varsilla, unikonpunaisina. Ne koristavat usein rakennusten rauniomaita, oliivilehtoja ja viljapeltoja. Kasvilla on kautta aikojen ollut lääkinnällisiä ominaisuuksia, ja kreikkalaisessa mytologiassa se on hedelmällisyyden ja sadonkorjuun jumalattaren Demeterin kukka. Silkkiunikko-motiivi on esiintynyt jo yli kolme tuhatta vuotta sitten minolaisessa taiteessa. Punaisten anemone-vuokkojen ja unikkojen erottaminen toisistaan voi olla hankalaa, niin samannäköisiä ne ovat. Unikon tunnistaa sen kapoisen varren karvaisuudesta ja terälehtien silkkimäisyydestä, ne liikahtelevat kasville ominaisella tavalla lepattaen tuulenvirissä. Vuokon puolestaan tunnistaa varren yläosaan sijoittuvasta lehtisykeröstä. Toisaalta, kuinka tärkeitä ne nimet sitten ovat – tärkeintä on nauttia luonnon tarjoamastkauneudesta.

 

Kruunukakkarat
Chrysanthemum coronarium

joita myös kutsutaan yksinkertaisesti krysanteemeiksi, kasvavat valtoi-
menaan teiden varsilla ja pelloilla. Valkokeltaiset kukat ovat kuin pieniä
aurinkoja, samoin kuin serkkunsa keltapäivänkakkaran kukat
(lat. C. segetum). Nämä ovatkin antaneet lajille osuvan nimen:
chrysanthemum koostuu kahdesta kreikan sanasta chrysos, kulta ja anthos,
kukka. Krysanteemin versoja kerätään hortana, ne joko keitetään tai
höyrytetään ja maustetaan suolalla, pippurilla, oliiviöljyllä ja sitruunanmehulla.

 

 

Jättikämmekkä
Barlia robertiana

Kreetan orkideoista suurin ja helpoimmin löytyvä. Se muistuttaa äkkikatsomalla hyasinttia tienvarren niityllä, joskus sitä kuuleekin kutsuttavan hyasinttiorkideaksi. Kasvupaikoillaan niitä seisoo usein monta komeaa kukkaa vieri vieressä. Kaukaa katsoen voi luulla, että kasvi on jo parhaat päivänsä nähnyt, usein se on lehdistään repaleinen. Lähempi tarkastelu osoittaa kukkien ja koko kasvin olevan tuoreita ja terveitä. Varhain keväällä näitä orkideoita näkee isoissa kimpuissa monella tavernapöydällä Kreetan sisämaassa.

 

Kurkkuyrtti

Borago officinalis

rehottaa sinitähtisin nuokkuvin kukin joutomailla ja viljelmien reunoilla, kaupungissa usein roska-astioiden ympärillä muun rikkaruohokasvuston kaunistuksena.  Moni Kreetan matkaaja tunnistaa tämän kukan omasta pihapiiristään – sama kukka kasvaa myös suomalaisissa puutarhoissa. Kasvin lehtiä ja kukkia on käytetty monenmoisessa lääkinnässä aina reumaattisista vaivoista tulehdusten taltuttamiseen ja maksa- ja keuhkosairauksien hoitoon. Kukat ovat syötäviä, niillä voi koristella keväisen salaattinsa. Kerran tein kehotuksesta kukista jääpaloja, laitoin kukkia jäätymään jääpaloihin. Kukkaiset jääpalat lasissa olivat kauniita kunnes jää suli: kukat muistuttivat sen jälkeen kuolleita kärpäsiä.

 

 

Italian miekkalilja
Gladiolus italicus

kiinnittää huomiota keväisellä retkellä kaupunkien ulkopuolella. Oliivilehdoissa, niityillä ja pelloilla tuulessa liehuvat purppuranpunaiset kukat korkeissa varsissa. Niitä näkee yhdellä kasvupaikalla satoja ja taas satoja. Kukkia kerätään koteihin maljakoihin, ja koska ne kukkivat koko pitkän kevään, ne ovat pääsiäisen ajankohdasta riippumatta aina mukana ristisaaton kukkakoristeissa. Monet kukat, joita koti-Suomessa ostamme kukkakaupasta, kasvavat Kreetalla luonnonvaraisina ja tällöin usein viljeltyä serkkuaan huomattavasti pienempinä, näin myös miekkalilja.

Runsaammin kuvia sisältävä artikkeli tästä aiheesta on julkaistu Kreeta -lehdessä helmikuu 2012.

Voit tulostaa tämän sivun aineiston Kreeta -lehdessä julkaistun artikkelin mukaisesti tästä.