Tusina Kreetan vuorten kukkaa
Päivitetty 28.06.2012
Anna Meurling
Kreetan saaren eristyneisyys sitä ympäröivistä mantereista on aikakausien saatossa luonut otolliset olosuhteet kasvillisuuden tuottaa kreetalaisia muunnelmia jo olemassa olevista kasvilajeista ja jopa kokonaan uusia kasvilajeja. Kautta geohistoriallisten mullistusten monet Kreetan kasvit ovat säilyneet kiitos rotkojen ja korkeitten vuoristojen: nämä seudut ovat olleet turvapaikka niin luonnonmullistuksilta ja ilmastonmuutoksilta, jääkausilta ja sittemmin ahmattivuohilta ja -lampailta.
Kreetan vuorilla kasvaa ja kukkii kymmeniä sekä tavallisempia että harvinaisia kasvilajeja, joista useita ei tavata missään muualla maailmassa. Vuorten kukat nähdäkseen on matkattava vaikeakulkuisten teiden päähän ja jatkettava jalan. Monet kasveista ovat niin pieniä, ettei niitä heti edes huomaa. Alepana moni näistä jäisi vallan huomaamatta ilman karua ja tummankallioista vuoristotaustaansa. Ensikertoja vuorilla liikkuva saattaa aluksi nähdä maiseman karuna ja autiona, kuin kuumaisemana. Mutta Kreetan vuoret kukkivat, ja siellä kukintakausi alkaa vasta silloin, kun alavampien seutujen maaperä on jo kärventynyt kesäkuumuudessa.
Luonto palkitsee vuorille matkaajan. Muistan hyvin riemuni kun ensimmäiset kerrat käsitin harrastajabotanistin mahdollisuudet ”pongata” kasviharvinaisuuksia, kotoperäisiä eli endemiittejä, näitä Kreetan vuorten ihmeen kauniita helmiä ja jalokiviä. Myös ne tavallisemmat vuoristokukat ilahduttavat erityisellä kauneudellaan.
Tätä esitystä kootessani jouduin taas vaikeiden valintojen eteen. Näistä kasveista useat kuuluvat sekä korkealla kasvavien endeemisten vuoristokasvien joukkoon että harvinaisuuksiin. Pitäydyn tällä kertaa niissä tavallisemmin tavattavissa, vaikka olisivat endeemisiä, seuraavalla kerralla esitellessäni Kreetan kasviharvinaisuuksia, otan mukaan vuoristojen erikoisuuksia, niitä, joita vain harva on nähnyt. Näillä kukilla ei useinkaan ole suomenkielisiä nimiä. Mutta ovatko ne nimet loppujenlopuksi niin tärkeitä? Eikö tärkeintä olekin nauttia niiden kauneudesta!
..
Malotira
Syderitis syriaca ssp. syriaca
Malotiran pehmeänukkaiset kasvustot peittävät Kreetan vuoristojen ylämaita heinä-elokuussa. Pienet keltaiset kukat kasvavat lähellä jämäkkää vartta, ja kasvia kerätään kuivattavaksi juuri kukkien puhjettua. Malotirasta keitetään sitä varsinaista Kreetan vuoristoteetä, mietoaromista juomaa, joka auttaa vilustumiseen ja hengitysteiden ongelmiin. Kasvin kreikkalainen nimi tulee latinan sanoista male (paha) ja tirare (ottaa pois) mikä merkitsee siis pahan poisottamista. Kasvista valmistettava tee on paitsi hyvältä maistuvaa, myös diureettista, antiseptistä ja rauhoittavaa ja vahvistavaa. Malotira kasvaa kukkivaksi vain Kreetan vuorten korkeudessa. Kesälaitumella kuljeskelevat lampaat napsivat ohikulkiessaan sen ylimmän kukkatertun, muutoin ne jättävät kasvin rauhaan. Toreilla ja herkkukaupoissa myydään nyt vuorilta poimittua malotiraa, mutta sen kaupallista viljelyä on suunniteltu pitkään.
…
…
Lamokirsikka
Prunus prostrata
…
Ruusukasveihin kuuluva kirsikkalaji on äkkiseltään hiukan hämmästyttävä vuorten kukkija. Loppukeväällä ja alkukesällä sen hennon vaaleanpunaiset kirsikankukat rönsyävät kivikkojen väleissä. Syksyllä nämä maata pitkin kasvavat puiset varret täyttyvät pienistä punaisista, syötävistä marjoista, jotka muistuttavat karpaloita ja maistuvat miellyttävän hapokkailta. Lamokirsikka kasvaa kaikilla Kreetan vuorilla parintuhannen metrin korkeudessa.
Acantholimon androsaceum
Tämän kasvin neulasmaiset lehdet muodostavat mättäitä Valkoisten vuorten kivikoissa. Alkukesällä kukkivat vaaleanpunaiset kukat ja niiden pudottua jäljelle jäävät verholehdet näyttävät toisenlaisilta kauniilta kukilta. Näin tämä matala pensas koristaa karua kivikkoa pitkälle syksyyn.
Corydalis uniflora
Keväällä sulavan lumen rajalla aivan maan rajassa kukkii suikulakukkainen corydalis. Valkoisten kukkien kärkeä koristaa pieni vaaleanpunainen tai lila värihuiskaus. Kasvi piilottelee usein piikkisten pensaiden alla suojassa ja se on yksi kaikkein korkeimmilla alueilla tavattavista kukkijoista.
Crocus sieberi ssp.sieberi
Tämä krookus on Kreetan vuorten endeeminen kevään kaunistus. Se kukkii vähälumisina talvina Omaloksen tasangolla jo helmikuun alkupuolella. Siellä se muodostaa piikkipensaiden keskellä kokonaisia krookusmattoja. Korkeammalla vuoristoissa sen löytää kukkivana vielä kesäkuussakin.
Cicer incisum
Vain karua taustaansa vasten voi huomata tämän piskuisen hernekasvin. Purppuraiset kukat ja maatamatavat nukkaiset lehdet eivät runsaamman kasvullisuuden ympäristössä näkyisikään. Tätä vuorten huippujen kukkaa luonnehtii parhaiten sana – iloinen! Kasvin siemenet ovat tärkkelyspitoisia ja niillä on uskottu olevan afrodiittisia vaikutuksia. Niitä on käytetty myös helpottamaan synnytyksiä.
Berberis cretica
Kreetan happomarja, berberis, loutsia (kr.) rispaisee kulkijan sääriä vuoristovaelluksella. Koko kasvi on terävien ohuiden piikkien peitossa. Se muodostaa aurinkoisille ylängöille laajoja kasvustoja, jotka peittyvät alkukesästä keltaisiin kukkiin. Kasvilla on vatsan ja sapen toimintaa kiihdyttäviä vaikutuksia ja marjoista valmistettu mehu on virkistävää. Juurta ja varren kuorta käytetään juomaan, joka hoitaa keuhkojen, munuaisten ja maksan tulehduksia.
Minuartia verna
Ruohovartinen minuartia kuuluu samaan sukuun neilikoiden kanssa (Caryophyllaceae, kohokkikasvit), joskaan edes tarkkaan katsoessa sen kukissa on vaikeaa havaita sukulaisuutta niiden tutumpien kukkien kanssa. Tämä kaunis valkokukkainen kasvi kukkii mättäinä Kreetan vuoristoissa yli kahden tuhannen metrin korkeudessa vielä pitkälle heinäkuuhun asti.
Astragalus creticus
Varsinkin Ida-vuoriston rinteillä viihtyy tämä pyöreitä, matalia piikkipensaita muodostava kasvi. Sen lehtiruodit päättyvät voimakkaisiin piikkeihin, jotka ihon rikkoessaan jättävät jälkeensä kirveleviä pistohaavoja. Kasvin kukat ovat kauniita valko-purppuraisia ja tyypillisen hernekasvin kukkien näköisiä. Niiden kukintaa voi ihailla läpi kesän aina elokuun loppupuolelle asti sekä Ida-vuoristossa että Dikti-vuorilla. Valkoisilta vuorilta tämä kasvi sen sijaan puuttuu kokonaan. Kansanlääkinnässä kasvia on ammoisista ajoista asti käytetty rauhoittavana, vahvistavana sekä hengitysteiden sairauksien hoitoon.
Aubrieta deltoidea
Keväisillä vuoristoteiden varsilla näkyy siellä täällä kirkkaan sinisiä lampareita, aubrietan ruohovartisten kukat huojuvat tuulessa. Tuhannen metrin korkeudessa sen löytää kukkivana jo huhtikuun puolivälissä, korkeammalla se kukkii edelleen kesäkuussa, kerran olen löytänyt sen Pachneksen polun varrelta vielä täydessä kukassaan juhannuksen tienoilla. Tätä vuorten kaunokaista viljellään myös koristekasviksi, mutta kauneimmillaan se on karussa ja villissä kotiympäristössään.
Scilla nana
Liljakasveihin (Liliaceae) kuuluva pikku skilla kasvaa sulavan lumen rajalla kaikilla Kreetan vuorilla. Sen englanninkielinen nimi –snow glory, lumen loisto, koristus – tekee oikeutta tälle ihmeen kauniille siniselle, hennolle kukalle. Joskus se kasvaa suoraan lumen läpi piittaamatta vuoristojen yöpakkasista. Kasvi on Kreetan vuoristojen kevään airut, ensimmäisiä kukkijoita usein jo maaliskuusta alkaen.
Lysimachia serpyllifolia
Vain sentin läpimitta on tällä vuorten kivikoissa kasvavalla keltaisella, tähtimäisellä kukalla. Marjat ovat kiiltävän punaisia. Kasvin varret kiemurtavat pitkin maata ja siellä täällä ne kasvattavat uusia juuria karuun maaperään. Nimi Lysimachia tulee Aleksanteri Suuren sotapäälliköltä Lysimachukselta, joka oli myös lääkäri. Arvellaan hänen ensimmäisenä oivaltaneen kasvin verenvuotoa tyrehdyttävät ominaisuudet. Näitä kasvin lääketieteellisiä avuja ei kuitenkaan ole voitu nykytutkimuksella todentaa.
Bonuskukka: Anchusa cespitosa
Vaikka tämä oma suosikkini vuorten kukkien joukossa onkin Valkoisten vuorten endeeminen ja harvinainen ja kuuluisi näin seuraavaan Kreetan kasveja esittelevään osioon, en malta olla esittelemättä sitä jo nyt. Niin olennaisesti se liittyy vuorten huippujen kukkien erityiskaunokaisiin. Valkoisten vuorten lammaspaimenet kutsuvat sitä sanalla ’blavi’, mikä tarkoittaa sinistä Sfakian murteessa. Kasvi muodostaa lähes ympyränmuotoisia tyynyjä sorarinteisiin ja kivien koloihin, se menestyy rutikuivilla aurinkorinteillä ja notkelmien pohjilla, mutta aina vähintään yli kahdentuhannen metrin korkeudessa. Hämmästyttävän kirkkaan sinisten kukkien loiste näkyy kauas polkujen varsilla. Mielestäni tämä kukka on juuri Valkoisten vuorten kasvikunnan kuningatar, sen sinisyydessä ja karuutta uhmaavassa kasvutavassa siellä vuorten korkeudessa tiivistyvät näiden ankarien elinolosuhteiden voittaminen, vuorten sisällä kukkiva kauneus.
…
Tulostettavat sivut saat täältä.
Lähdemateriaalina olen käyttänyt:
Antonis Alibertis: Healing – aromatic and edible PLANTS OF CRETE ,
julkaisija MYSTIS-kustantamo, Greece
Vangelis Papiomitoglou (2006): WILD FLOWERS OF CRETE,
julkaisija MEDITERRANEO EDITIONS
…