Kapsaliana
Matkailu- ja hotellikäyttöön entisöity vanha kreetalainen kylä
Päivitetty 16.11.2016
Historia
Kapsaliana on aikanaan ollut elävä ja toimelias kylä Rethimnonin kaakkoispuolella. Arkadin luostarin alaisuudessa siellä valmistettiin mm. oliiviöljyä luostarin omistamassa öljynpuristamossa. Kylästä on matkaa Arkadiin vain neljä kilometriä. Rethimnonista on matkaa noin 15 kilometriä.
Kävijät suosittelevat | |||||||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
Anna myös oma arviosi. Siirrä kursori haluamasi arvosanan päälle ja klikkaa. Arviosi on tallennettu. |
..
Alueelta on kaunis näköala lähes kaikkiin suuntiin. Uimarannoille meren rantaan on reilun 10 minuutin matka omalla autolla. Kuvan oikeassa laidassa näkyy kylän kirkko. Kirkko on palvellut kylää sen varhaisimmista vaiheista lähtien. Siellä voidaan järjestää edelleen kirkollisia toimituksia. Saaren vanhimmat oliivilehdot sijoittuvat tälle alueelle..
Puut ovat useiden satojen vuosien ikäisiä. Saarella on oliivipuita, jotka ovat yli 2000 vuotta vanhoja.
Kapsalianan oliivipuristamo perustettiin jo 1763 munkki Filaretosin johdolla. Puristamo oli kylän toiminnan ja talouden sydän. Puristamon toiminta loppui 1955, jolloin alkoi myös kylän kuihtuminen.
…
….
Nykyisyys
Arkkitehtonisesti kylä on tyypillinen Kreetalainen kokonaisuus jossa on venetsialaisia vaikutteita. Kylän täydellinen entisöinti on johtanut kauniiseen ja harmoniseen lopputulokseen, jossa rakennusten yksityiskohdat ja mm. ulkopuoliset portaat koristelevat kokonaisuuden. Kylä on tarkoitettu majoittumiseen korkeatasoisissa asunnoissa ja kylän rauhasta nauttimiseen. Oliiviöljymuseo on avoinna yleisölle. Kylässä on kahvila ja ravintola.
…
…
Entisöinti
Kapsalianan säilyttäminen ehjänä kokonaisuutena ja paikalliseen kulttuuriin kytkeytyvänä oli entisöintityön perusajatus. Kylästä tehtiin samalla elävä toiminnan keskus, jossa voi majoittua alkuperäisessä miljöössä, mutta nykyaikaisesti varustetuissa huoneistoissa tai järjestää kokouksia ja palaverejä. Samaan aikaan tuli huolehtia myös alueen kestävästä kehityksestä ja luonnon säästämisestä. Siksi kylässä on mm. omat viljelypalstat. Entisöinti ja koko alueen viimeistely on tehty suurella huolella. Materiaaleina on vain luonnon omat materiaalit. Useimmissa huoneissa on tyypillisiä, vanhoja kreetalaisia esineitä ja huonekaluja. Kylän omat viljelypalstat tuottavat tuoreita vihanneksia kylän ravintolan keittiöön.
…
…
Oliiviöljymuseo
Kylän keskipiste on museo jossa voi nähdä kylän alkuperäisen oliivipuristamon laitteita. Samoin suurien ruukkujen varastohuone on täynnä kreetalaisia oliiviöljyruukkuja. Oliivi on kreetalainen symboli, uskonnollinen elementti, tärkeä osa jokapäiväistä elämää, ruokavaliota ja taidetta. Näistä syistä kylän entisöinti on tehty vaivoja ja rahaa säästämättä, toisinaan vaatimustaso on ylittänyt jopa kipurajan, mutta se näkyy nyt valmiin kylän yksityiskohdissa. Entistämis- ja uudistamistyö on huomattavasti huolellisemmin tehty kuin mitä alkuperäinen kylä aikanaan oli.
…
Hotellihuoneet
Vanhoihin, entisöityihin rakennuksiin on sijoitettu mukavuuksin varustetut huoneistot ja huoneet. Neljä kokonaan uutta rakennusta on tehty kylään vanhojen mallien mukaisesti. Kylä on maisemiltaan ja yksityiskohdiltaan nautittavan kaunis ja rauhallinen.Täällä voit yöpyä korkealuokkaisissa kylätaloissa ja kokea oikean kylän ja maaseudun tunnelman.Kylässä on 18 erillistä asuinhuoneistoa, joissa on 39 vuodetta. Ne tarjoavat todellista lepoa ja rauhaa perinteisessä kreetalaisessa miljöössä, jossa huoneistojen varustus on kuitenkin nykyaikainen. Minkä tahansa huoneiston valitset, tulet yllättymään myönteisesti sen varustelusta, mukavuudesta, eleganssista ja esteettisyydestä Huoneiden ja huoneistojen koot ovat 15 – 48 m2. Katso huoneiden esittely.…

Varustuksina kylpyhuoneet, verkkovirta, vapaa internet-yhteys, luonnonkiviset lämpöpatterit, suurikokoiset vuoteet, työpöytä, minibaari, hiustenkuivaaja, turvalokero, takka (useimmissa huoneissa), hygieniatuotteet, kylpytakit ja sandaalit, oma terassi tai parveke (useimmissa).
Lisätiedot:
Linja-autoaikataulut
Lisätiedot:
Linja-autoaikataulut
Kylän ja kylähotellin omat kotisivut.
Puhelin: + (30) 2831083400
Fax: +(30) 2831083383