Lenkin sijainti
Kumpuilevan ja mäkisen maaston löytää ajamalla Rethimnonista Arkadin luostarin suuntaan. Pigin-Loutran kylien tuntumassa on viitta oikealle ”Mesi 2”. Ajamalla kylään ja sen kapean kujan läpi tien päättymiseen saakka, löytää jo betonoitua tienpohjaa, jolta voi aloittaa patikkareitin. Patikkareitin alussa on viitta kirkkoon ja pienelle muistomerkille sodan uhreille. Muistomerkillä on myös kammio, joka on suljettu. Alueella on paljon risteileviä pikkuteitä, joiden kautta voi valita oman reittinsä. Monissa kohdin reittejä Mesin kylä tulee näkyviin, mikä helpottaa suunnistusta takaisin.