Rokka

Rokka

Päivitetty: 21.04.2018
By Kreeta.info: Juhani

Rokka -rotko sijaitsee Länsi-Kreetalla, Kolimbarin kylästä etelään. Se alkaa umpeen kasvaneena purouomana Delianan kylän kohdalta, matalien mäkien ympäröimänä ja suuntautuu kohti pohjoista. Vasta muutamia satoja metrejä myöhemmin se muuttuu kulkukelpoiseksi. Rotko päättyy pian Rokkan kylän jälkeen. Kylä sijaitsee korkealla rotkon rinteellä. Kylään pääsee jyrkkää rinnettä, jo hiukan huonokuntoista siksak-polkua pitkin. Rotkon madaltuvat seinämät näkyvät jo kylän kohdalta. Vaelluksen kesto yhteen suuntaan on reilu kaksi tuntia.
Rotkoon löytää kohtuullisen helposti, kun ajaa rotkon itäreunaa kohti Delianan kylää. Kun oikealle lähtee pieni tie (kuvan kyltin kohdalta) aiemmin ohitetun oliivipuristamon jälkeen, pääsee sitä ajaen helposti pienen kirkon pihan parkkipaikalle, josta tie vie alas rotkoon. Delianan kylästä rotkoon ei pääse sen umpeen kasvamisen vuoksi. Kirkkopihalta lähdettäessä muutamia punaisia maalimerkkejä löytyy ja niitä seuraten vasemmalla vastaan tulee portin takana oleva betonisilta. Sillan oikealta puolelta pääsee helpoiten rotkoon.
Rotko on liikunnalliselle ja korkeita paikkoja pelkäämättömille helpohko, ellei pidä kivien päällä kulkemista hankalana. Käsin joutuu joissakin kohdissa helpottamaan kulkua ja keskivaiheilla joutuu vesimäärän sen salliessa liukumaan kivipintaa pitkin alas kuoppaan. Ylärinteen kautta kiertoa emme testanneet. Näytti hankalalta.

Vinkki: Jos haluaa rotkosta sen parhaat palat vähimmällä vaivalla ja tielleen vähiten vesiesteitä, kannattaa ajaa Rokkan kylään ja laskeutua sieltä alas rotkoon. Samalla voi tutustua kylän kupeessa, sen yläpuolella olevan antiikinaikaisen kylän raunioihin.

Rotkon itäreunaa ajettaessa oikealla puolella näkyvä kyltti ohjaa kirkkopihalle, josta rotkoon on helppo lähteä.


Kirkkopihalta muutama sata metriä pientä tietä kulkien, etäämpänä näkyvät rotkon jyrkimmät seinämät.


Sillan kupeesta pääsee alas rotkon pohjalle. Rotko on kuvaajan takana.


Rotkon alkupää on risukkoinen ja kuva kertoo myös sen kivisyydestä. Tarjolla on louhikkoa ja pienempää murikkaa kuljettavaksi ja vain muutama, lyhyt hiekkapinta. Tässä ollaan huhtikuun puolivälissä, vähävetisen talven jälkeen. Runsaamman vesimäärän keväänä rotko on jo alkuvaiheessa läpikulkematon. Ennen puoltaväliä on vesisyvänne, jonka ylitys ei onnistunut tällä kertaa. Sen vuoksi palasimme takaisin ja vaelsimme rotkon myös vastakkaisesta suunnasta.


Rokka tarjoaa paljon kiviä ja mielenkiintoisia kivipintoja ja -muodostelmia. Leimallista tälle rotkolle on onkaloiden, reikäisyyden ja pienten luolien runsas esiintyminen.
Matkan aikana kuulimme kivien putoavan rinteiltä, todennäköisesti vuohien irrottamina.


Runsan kukkaryhmä yllätti keskellä kivikkoista rotkoa.


.
..


Rotkon yksi kauneimmista näkymistä. Louhikko päättyy hetkeksi ja kenkien alle tulee vesivirtojen muotoilema hiekkapatja.

Lähikuva korkeiden rinteiden yläosasta.


.
..


Rokkan kylän vuori näkyy ylhäällä.


Kun serpentiinipolkua on noustu ylös tai jos laskeutuu alas Rokkan kylän kohdalta, rotkon kapeimmat osat näkyvät hyvin. Rotkon toisessa päässä on Delianan kylä ja sen takana Delianan (Mesavlian) helppokulkuinen rotko.

Lähikuva rotkosta.

Perustiedot:
– Kuljettavissa läpi kuivana aikana.
– Kännykkä kuuluu osassa rotkoa.
– Kivikkoinen, joka askel harkittava. Maisemia ei kulkiessa voi katsella.
– Vesi ja välipalat mukaan.
– Ei merkittäviä nousuja tai laskuja. Vain Rokkan kylän serpentiini jyrkkä.
– Vaelluskengät tarpeelliset. Vaellussauvasta on hyvä apu. Käsineet suojaavat joissakin kohdissa naarmuilta.
– Vaellusaika reilut kaksi tuntia.