Elafonisi - Chrissoskalitissa

Elafonisista  Chrissoskalitissaan

by kreeta.info / juhani
Päivitetty 10.09.2016

 

Tämä vaelluspolku vie patikoijan Elafonisin laguunin rantaelämästä luostarin ympärillä olevan kylän  hiljaisuuteen. Reitti on vain paikka paikoin merkitty ja oman kulkureitin löytää monissa kohdissa vain päättelemällä ja olettamalla. Kännykän karttapaikannustoiminnoista on apua, jonka avulla voi paikantaa itsensä moniin karttoihin (myös sähköisiin) merkityn polkuviivan tuntumaan. Hajanaisia merkkejä on pitkin matkaa. Kuitenkin alkuosuudella harhailu on todennäköistä.
Kulku on melko helppoa sen jälkeen kun Elafonisista lähdettyään on löytänyt ylös rinnettä tasaisemmalle alueelle johtavan polun.

Reitti

elafonisi-chrissoskalitissa_1

Kun reitin aloittaa Elafonisin oikeanpuoleiselta parkkipaikalta, polku alkaa pienenä soratienä ja kulkee rannan tuntumassa. (Alimmassa karttakuvassa näkyvä polku alkaa Kalomirakisin tavernan ja hotellin pihalta alas Elafonisin rannalle). Hetken kuljettuaan saapuu jyrkän rinteen ympäröimälle alueelle. Se näkyy kartalla taaksepäin kääntyvänä jälkenä. Tuolloin noustaan ylös hiekkarinnettä, jossa on vanhat portaiden jäänteet. Ylhäällä avautuu sitten komea näkymä Elafonisiin. Penkkikin odottaa kulkijoita.

elafonisi-chrissoskalitissa_2

elafonisi-chrissoskalitissa_9

elafonisi-chrissoskalitissa_12penkki
Jatko on hiukan haastava, ja reitin merkkinä on mäellä näkyvä talorykelmä, jonka merenpuoleisen rinteen alta kulkureitti jatkuu. Seuraavaksi joutuu väistelemään erilaisia painanteita. (Jälki kartalla on mutkitteleva juuri sen vuoksi, että jouduimme etsimään parasta kulkureittiä pensaikossa ja kivikossa).  Maisema on avointa ja näkymät kauas helpottavat reitin valintaa. Aika ajoin polkumerkit löytyvät, mutta sitten ne taas katoavat harha-askeleen tuloksena. Vastaan tulee muutamissa kohdin kivikoita, varsinkin jos on poissa polulta. Lohkareiden yli ei aina kannata yrittää vaan on helpompaa kulkea mutkan kautta. Tuo kartan jälki ei ole optimaalinen reitti koska se sisältää kaikki etsimiset ja reittikokeilut. Mutta senkin avulla löytää perille.

elafonisi-chrissoskalitissa_17pan

elafonisi-chrissoskalitissa_25

elafonisi-chrissoskalitissa_28_elafonisi

elafonisi-chrissoskalitissa_30_elafonisi
Loppupuolella matkaa, jonka koko pituus on vajaat 8 kilometriä, on pari yksinäistä poukamaa, joissa uiminen on mahdollista. Samoin eteen tulee yllättävän upea, tasainen ja laaja hiekkakenttä, jossa on vain matalaa kasvillisuutta. Pari lammasaitaa matkalla joutuu avaamaan, kun ensin on löytänyt portit. Aitojen läpi juuri muualta kuin porteista ei pääse. Tällä sivulla olevaa karttaa voi sitten käyttää summittaisena apuna jos porttien etsiminen ei heti onnistu.

elafonisi-chrissoskalitissa_33

elafonisi-chrissoskalitissa_36

elafonisi-chrissoskalitissa_40-nuoli
Kuvassa näkyy yksi selkeimmistä polkumerkeistä, jonka löysimme.

elafonisi-chrissoskalitissa_42
Reitin lähestyessä kylää, vastaan tulee tien pää jota pitkin sitten on helpompi kulkea. Lähempänä kylää portinvartijakoirat olivat sen verran aggressiivisia, että päätimme kiertää ne. Chrissoskalitissan kylään saavuttaessa ei enää voi eksyä ja jos suuntaa ylöspäin kohti päätietä, pääsee pian kauppoihin tai tavernoihin hakemaan matkan väsymykseen vastalääkkeitä. Mutta Chrissoskalitissan luostarirakennus seisoo komeasti matkalaisen edessä. Tavoite on saavutettu.

elafonisi-chrissoskalitissa_42chrysoskalitissa

Paluu

Takaisin Elafonisiin jaksaa vielä kävellä asvalttia pitkin jota sitten riittää kuumassa kelissä. Taksinkin kylistä löytää, mutta hieno päätös on tankata lähitavernassa vähän vettä ja mezeitä ja lähteä paluumatkalle jalkaisin. Kokonaislenkki on sitten 14-15 km luokkaa.

Vaellustiedot

  • Ota mukaan kaikki vesi ja välipalat.
  • Ohuen hanskat ovat joissain kohti hyvät.
  • Kunnolliset vaelluskengät ovat tarpeen.
  • Pitkälahkeiset housut suojaavat osassa matkaa piikkipensailta.
  • Auringolta ei pääse suojaan kuin parissa kohdassa.
  • Reitti soveltuu normaalikuntoisille.
  • Todella kuumilla säillä ei suositeltava.

elafonisi-chrissoskalitissa-kartta

Matka Chrisoskalitissaan 7,5 km
Nousumetrejä 167
Laskumetrejä 193
Vaellusaika 2,5-3,5 tuntia
Keskimääräinen nousu/lasku 0,4%

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *