Perustiedot

Mochlos

Pieni, perinteinen rantakylä
 
by kreeta.info / Juhani
Päivitetty 1.12.2016
 
 

Mochlosin rauhallista elämää viettävä kylä sijoittuu suojaisaan merenlahteen. Kylän tunnusomaisin piirre on tavernojen sijoittuminen jalankulkijoille tarkoitetun rantakadun ja rannan väliin. Sesongin ulkopuolella kylää asuttaa satakunta paikallista. Kymmenesosa  heistä on muualta Kreetalle muuttaneita.
Kylän pienet hotellit palvelevat majoittuvia. Kylään saavuttuaan sinne haluaisi jäädä hiukan pidemmäksikin aikaa, sen verran miellyttävä ilmapiiri kylässä on. Siellä on Mini-Market ja leipomo. Viereiseen saareen on lyhyt, n. 250 metrin  matka, ja sinne voi ottaa paikallisen taksiveneen. Saarella on jäänteitä minolaisesta asutuksesta.
Uimareille kallioiset rannat tarjoavat lepotuoleja ja uintimahdollisuuden, mutta kauemmas rannoilta ei kannata uida, koska siellä voi olla toisinaan voimakkaita virtauksia. Ainut hiekkaranta on tavernojen edustalla. Muita uimarantoja löytyy idästä, Sfakan suunnasta. Länsipuolella kylää on kalasatama.

Pääkatu kohti kylän laitamilla sijaitsevaa pysäköintipaikkaa.
Katso suurempi kuva.
Yksi suosituimmista rantatavernoista. Taustalla näkyy kylän edustan saari.
Taustalla kylän ainut hiekkaranta, joka on pikkukivinen. Etualalla kuumalla kalliolla lepotuoleja.
Minolaisen kylän jäänteet parkkipaikan tuntumassa.
Tarvernaan tuotu, reilunkokoinen Magiatiko -kala (isopiikkimakrilli).
Vastapäisellä saarella on paitsi minolaisia jäänteitä, myös pieni kappeli.
 
Lähteet:
-Kuvausmatka Mochlokseen.
-www.mochlos.eu

 

 

1 Response

  1. Kati sanoo:

    Kävimme täällä kahvilla matkalla Sitiiaan. Viehättävä pIkka.

Vastaa käyttäjälle Kati Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *